Case: Kirkkohallitus

Naispuolisen papin virka-asu

“Pappi viestii puvulla virastaan esimerkiksi seurakuntalaisten juhlissa. On tärkeää, että pappi kohtaa seurakuntalaiset asianmukaisesti.” – Rovasti Pirkko Poisuo

Uuden virka-asun suunnittelussa on kiinnitetty huomiota sekä historialliseen että liturgiseen perinteeseen ja toimivaan kokonaisuuteen. Pääsuunnittelijamme Kirsimari Kärkkäinen voitti naispappien virkapuvun suunnittelukilpailun vuonna 2008 Valon lähde -ehdotuksellaan. Puku otettiin käyttöön 2011. Virka-asun suunnittelussa on kiinnitetty huomiota sekä historialliseen että liturgiseen perinteeseen ja toimivaan kokonaisuuteen. Puvussa on myös erilaisia osia, joita käyttäjät voivat valita käyttötarpeen ja osin myös henkilökohtaisten mieltymysten mukaan. Mallisto palkittiin myös Hopeahuipulla Grafian Vuoden Huiput kilpailun tuotemuotoilun sarjassa.

”Kirsimari Kärkkäinen on tekninen ja taiteellinen moniosaaja, joka huomioi laajasti käyttäjäkeskeisyyden niin materiaalien, käytettävyyden kuin estetiikankin osalta. Kirsimarin kanssa työskentely on helppoa. Hän on tavoitteellinen ja käyttäjäkeskeinen projektiosaaja. Kirsimari omaa vahvan taiteellisen ja teknisen sekä kokonaisuuden ymmärryksen että detaljiosaamisen.” – Rovasti Pirkko Poisuo

Telakka työvaatteet, naispapin virka-asu

Telakka työvaatteet, naispapin virka-asu

Telakka työvaatteet, naispapin virka-asu

Telakka työvaatteet, naispapin virka-asu

Kuvat: Krista Keltanen